Terassi

Mökin ulkopuoli on vielä täysin keskeneräinen. Eletään jo syyskuuta ja ennen talvea pitäisi saada isommat hommat alta pois. Säiden puolestakin ulkona tehtäviä töitä on kivempi tehdä nyt. Mennyt kesä oli niin kuuma, että pihalla ei jaksanut edes aina olla.

Terassin pohjalle meni lähes kasettikuorma hiekkaa. Hiekka lapioitiin kasoista kauramoottorivoimin- fiskarsseilla ja kottikärryllä. Tehokasta hyötyliikuntaa.

Anturat ovat 25 senttiä korkeat ja niiden tasalle ensiksi hiekkaa. Anturoiden päälle tuli routaeristeeksi 100 mm finfoamia ja eristeen päälle vielä saman verran hiekkaa. Pari iltaa meni siinä hikoillessa.

terassi.jpg

Terassi tulee yli metrin korkeuteen maasta, joten rungosta täytyy tehdä vahva. Runkopalkit tulevat kolmesta, yhteenruuvatusta 50x150 painekyllästetystä lankusta. Palkkeja terassilla on viisi kappaletta.

terassi1.jpg

Palkkien päällä ristiin on vielä 40 sentin välein painekyllästetyt 50x150 lankut. Ei tule notkumaan tämä terassi isommankaan ihmisen alla.

terassi2.jpg

Pintaan laitettiin 26x117 lämpökäsitelty terassilauta piilokiinnikkeillä. Työlästä ja hidasta on asentaa laudat piilokiinnikkeillä-kahdelta henkilöltä meni päivä 32 m2:n terassinkannen ruuvaukseen.

Jälki on kuitenkin siisti ja raot tasaiset lautojen välissä. Lämpökäsitellyssä puussa kosteuselämisen pitäisi olla niin pientä, joten jospa vielä muutaman vuoden päästä laudat olisivat pysyneet kiinnikkeissä.

terassi3.jpg

Kuvassa vielä pitkään keskeneräiset portaat. Ensin isot hommat alta pois ja sitten on aikaa keskittyä pieniin.

Alaportaassa näkyy, miten pian aurinko harmaannuttaa käsittelemättömän lämpöpuun. Laudat olivat taapelin päällimmäisenä kesän. Lopullinen väri terassissa tulee olemaan kelon harmaa, joten ennenaikainen harmaantuminen ei haittaa ollenkaan.

terassi4.jpg

Lämpökäsitellyn laudan pinta on todella pehmeää. Pienestäkin kolhaisusta tulee kunnon kolo. Mitenkähän lämpökäsitelty mahtaa toimia lapsiperheessä tai kotieläimien kanssa?

terassi5.jpg

Siitäpä se alkaa terassi hahmottua.

terassi7.jpg

Terassi ja portaat verhoilua vaille.

Terassin kattoa varten tulevat 200x200 pylväät nosteltiin jo ennakkoon paikoilleen. Katon runkopalkkien nostoon tullaan tarvitsemaan nosturiautoa avuksi. Katto on niin korkealla ja runkopalkit ovat pitkiä ja painavia.

Mökki koolattiin rimoilla ulkovuorta varten. Kauempaa se näyttää aivan marimekkomökiltä :). Tulevasta ulkovuorauksesta ja terassin katosta lisää seuraavissa julkaisuissa.