Käyttövesikaivo

Ehdottomasti ensimmäisten joukossa, mitä tontille tehtäisiin, on aivan oma vesikaivo. Siitä tulee niin mummola mieleen. Eikä tarvitse sen jälkeen kahvivesiä kotoa kantaa.

Tässä vaiheessa oli jälleen kerran suunnitelmat ehtineet muuttua; kantoveden sijaan mökkiin tulee vesijohto, mutta kuitenkin omasta kaivosta. Vesikaivo ajateltiin tehtäväksi mahdollisimman lähelle rakennuksia, jotta vesiputken veto ei tulisi liian pitkäksi.

Kaivinkoneurakoitsija Jari Niemi oli jo alueella koneensa kanssa pitkään touhuillut, joten hän tiesi heti hyvän paikan kaivolle. Kaivo onnistuikin kertaheitolla; ei tarvittu poppamiestä pajunvitsan kanssa paikkaa katsomaan, vaan siihen riitti Jarin rautainen ammattitaito.

Kaivon paikka.jpg

Kaivoa varten varattiin neljä metrin korkuista ja 80 senttiä halkaisijaltaan olevaa kaivon rengasta. Renkaille vielä tiivisteet, kansi ja pari pakettia finfoamia.

Lampien vedenpinta on sen verran korkealla, että luulisi veden ilmestyvän kaivantoon jo aikaisessa vaiheessa kaivua. 

Tarvikkeet kaivoon kuljetti rautakaupasta tontille pitkäaikainen ja aina niin ystävällinen sekä palvelualtis Kuljetuspolarin osakasautoilija Kauko Kopsa. 

Videosta puuttuu pätkiä, koska kuvaaja joutui itse rymyämään montussa irroittelemassa nostoketjujen kiinnikkeitä kaivonrenkaista :).

Kaivon monttu oli lähes neljä metriä syvä. Pohjalle laitettiin 0-16 mm:n soramursketta noin puoli metriä ennen ensimmäistä rengasta. Mursketta meni myös kaivon ympärille. Renkaita lisättiin yksi kerrallaan ja tarkistettiin tiivisteet. Kaivo eristettiin finfoamilla veden jäätymisen estämiseksi.

Lopuksi pohjalle kaadettiin neljä säkillistä kalkkikivirouhetta suodatinhiekan sijaan suodattamaan vettä sekä poistamaan vedestä happamuutta.

kaivo3.jpg

Vesikaivo pumpattiin muutaman kerran tyhjäksi uppopumpun avulla parin viikon aikana, ennen kuin vesi kaivossa kirkastui. Vielä ennen käyttöönottoa pitää lähettää vesinäytteet laboratorioon tutkittavaksi.

Pumppu.JPG

Ensi kesänä kaivoa joudutaan korottamaan vielä puolen metrin renkaalla ennen rakennusten ympärystäyttöjä. Ulkopuolen koristevuoraus on tulossa myöhemmin, kunhan sellaiseen värkkäilyyn löytyy aikaa. Perinteinen, ruusukuvioinnen kaivon pumppukin on myös jo autotallissa ostettuna odottelemassa asennusta.